Kehari kutsuu

Jokin aika sitten Hesarissa pohdittiin jokavuotisia kehityskeskusteluja ja niiden aiheuttamaa tuskaa. Tämä on ensimmäinen kerta nykyisessä työpaikassani, kun samaistun tuskailuun. Se taas kertoo siitä, että en osaa suhtautua työhön ihan niin terveellä tavalla kuin olisi hyväksi.

Kun täytin lomaketta keskustelun pohjaksi, minua itketti. Olisi pitänyt analysoida onnistumisia, kun oli sellainen olo, ettei ole onnistunut missään. Toisaalta olisi pitänyt pohtia, miten itse pyrin parantamaan työyhteisön viihtyvyyttä. Ajaudun puolustelemaan oikeutta olla väsynyt.

Samanaikaisesti, kun pitäisi (terapeutin mukaan) päästä irti tarpeesta olla mieliksi muille, pitää pohtia, tuoko työpaikalle hyvää mieltä. Tavallaan kai pitääkin ja tavallaan yritän olla avulias ja ystävällinen mutta välillä olen vain niin kamalan väsynyt, etten jaksaisi miettiä sitä esimiehen kanssa jälkikäteen.

Vituttaa.