Rauhaa vain rauhaa

Olen kirjoittanut jo kolme otsikkoa ja aloittanut uuden tekstin. Huomaan, että blogista tulee helposti suoritus siitäkin. Perustin uuden blogin oikeastaan vain siksi, että huomasin yhtäkkiä tarvitsevani kirjoittamista jäsentämään sekavaa päätäni. Tarkoitus ei ollut kehittää lisää asioita, joista alan ottaa paineita. Yritän siis sietää sitä, ettei kirjoituksista tule ehjiä kokonaisuuksia, jotka valottavat kekseliäästä näkökulmasta arkeani.

Työuupumus on oikeastaan aika tylsää. Ei yhtään sen jännempää kuin masennuskaan. Olisi harhaanjohtavaa kirjoittaa siitä kekseliäästi ja kiinnostavasti.

Ehkä sanoin sen jo, mutta en tunne oloani masentuneeksi. En ajattele - saati toivo - kuolemaa. Kykenen tuntemaan onnen tunteita. Uskon, että tulevaisuus on valoisa. Olen kyllä raivoissani ison osan ajasta ja pelkään, mitä kaikkea pahaa stressi tekee aivoilleni: mielialalääkkeet kun sorkkivat muistiani jo aivan tarpeeksi.

Voimien loppuminen tuo hyvin konkreettisesti esiin sen, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Koko keho tuntuu kärsivän enkä ehdi tehdä asialle mitään. Olen stressaantunut enkä oikein edes kykene auttamaan itseäni. En ole käynyt kuntosalilla sen jälkeen, kun työmäärä yhtäkkisesti paisui järjettömän suureksi. En jaksa keskittyä rentoutumiseen.

Tilanne on oikeastaan huvittava. Ajattelen, että mindfullness tai joku muu vastaava voisi auttaa minua, kunhan vain asiat helpottuvat ja jaksan taas.

Suorittaja 2: Solveigin paluu

Muutama vuosi sitten kirjoitin masennuksestani. Tein kovasti töitä sairauden kanssa ja vähitellen aloin voida paremmin. Söin lääkkeitä ja kävin terapiassa kaksi kertaa viikossa. Koin ihmeparantumisen ja järjestin elämäni uudelleen - paremmin.

Olen koko ajan tiennyt, ettei masennuksesta pääse koskaan lopullisesti, mutta uskon silti saaneeni välineitä siitä selviämiseen. En enää syö lääkkeitä, ja ehkä juuri sen takia mielenterveyteni tuntuu olevan hauras. Teen liikaa töitä. Olen rakentanut kuormaa, joka saattaa romahtaa koska tahansa.

Vielä olen pystyssä. En tunnista vanhan masentuneen minän ajatuksia. Elämässäni on ilon hetkiä, olen tyytyväinen ja onnellinen. Olen rakastunut. Huomaan kuitenkin juoksevani päin seinää. Olen väsynyt ja itkuinen. Teen liikaa töitä.

Suorittaja on palannut. Pyydän anteeksi entisiltä lukijoiltani sitä, että katosin. En jatka siitä, mihin viimeksi jäin. Jatkan tästä.