Muutama vuosi sitten kirjoitin masennuksestani. Tein kovasti töitä sairauden kanssa ja vähitellen aloin voida paremmin. Söin lääkkeitä ja kävin terapiassa kaksi kertaa viikossa. Koin ihmeparantumisen ja järjestin elämäni uudelleen - paremmin.
Olen koko ajan tiennyt, ettei masennuksesta pääse koskaan lopullisesti, mutta uskon silti saaneeni välineitä siitä selviämiseen. En enää syö lääkkeitä, ja ehkä juuri sen takia mielenterveyteni tuntuu olevan hauras. Teen liikaa töitä. Olen rakentanut kuormaa, joka saattaa romahtaa koska tahansa.
Vielä olen pystyssä. En tunnista vanhan masentuneen minän ajatuksia. Elämässäni on ilon hetkiä, olen tyytyväinen ja onnellinen. Olen rakastunut. Huomaan kuitenkin juoksevani päin seinää. Olen väsynyt ja itkuinen. Teen liikaa töitä.
Suorittaja on palannut. Pyydän anteeksi entisiltä lukijoiltani sitä, että katosin. En jatka siitä, mihin viimeksi jäin. Jatkan tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti