Olen kirjoittanut jo kolme otsikkoa ja aloittanut uuden tekstin. Huomaan, että blogista tulee helposti suoritus siitäkin. Perustin uuden blogin oikeastaan vain siksi, että huomasin yhtäkkiä tarvitsevani kirjoittamista jäsentämään sekavaa päätäni. Tarkoitus ei ollut kehittää lisää asioita, joista alan ottaa paineita. Yritän siis sietää sitä, ettei kirjoituksista tule ehjiä kokonaisuuksia, jotka valottavat kekseliäästä näkökulmasta arkeani.
Työuupumus on oikeastaan aika tylsää. Ei yhtään sen jännempää kuin masennuskaan. Olisi harhaanjohtavaa kirjoittaa siitä kekseliäästi ja kiinnostavasti.
Ehkä sanoin sen jo, mutta en tunne oloani masentuneeksi. En ajattele - saati toivo - kuolemaa. Kykenen tuntemaan onnen tunteita. Uskon, että tulevaisuus on valoisa. Olen kyllä raivoissani ison osan ajasta ja pelkään, mitä kaikkea pahaa stressi tekee aivoilleni: mielialalääkkeet kun sorkkivat muistiani jo aivan tarpeeksi.
Voimien loppuminen tuo hyvin konkreettisesti esiin sen, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Koko keho tuntuu kärsivän enkä ehdi tehdä asialle mitään. Olen stressaantunut enkä oikein edes kykene auttamaan itseäni. En ole käynyt kuntosalilla sen jälkeen, kun työmäärä yhtäkkisesti paisui järjettömän suureksi. En jaksa keskittyä rentoutumiseen.
Tilanne on oikeastaan huvittava. Ajattelen, että mindfullness tai joku muu vastaava voisi auttaa minua, kunhan vain asiat helpottuvat ja jaksan taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti