Iso osa terapia-ajastani meni sen sisäistämiseen, etten voi elää ajatellen koko ajan muita ihmisiä. Väsyneenä helposti ajautuu vanhoille urille.
Olen saanut työkaverilta palautetta siitä, että väsymykseni ja ärtyneisyyteni näkyy työpaikalla, mikä ei hänen mielestään ole ammattimaista. Vitut ammattimaisuudesta. Kannatan inhimillisyyttä ja epätäydellisyyttä. En kohdista ärtymystäni muihin ihmisiin, ja minulla on oikeus olla peittelemättä sitä, että työ on välillä paskaa.
Ihannetyöyhteisöni sallii epätäydellisyyttä ja huonoja päiviä. Käytöstäni (tolkuttomassa kännissä) moittinut työkaveri tuntuu minusta tekopirteältä, enkä oikeastaan pitänyt hänestä alun perinkään. Silti omasta persoonasta tehty kriittinen syväanalyysi sotki hetkeksi elämäni ja mietin jo työpaikan vaihtamista, vaikka tähän asti - syksystä 2007 - kaikki on mennyt hyvin.
Oikeasti kaikki menee hyvin jatkossakin. Muutama muu paikalla ollut työkaveri pelasti tilanteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti